sunnuntai, marraskuu 13, 2011

Koskenkylän koulu

Koskenkylän koulun tilanne on ollut esillä Loviisan kaupunginvaltuustossa 9.11, jossa äänestyksen jälkeen 38-16 hyväksyttiin taloussuunnitelmaan 100.000 euron määräraha Koskenkylän koulun hankesuunnittelun aloittamiseen vuonna 2013.

Koskenkylän koulun uusi koulutalo on valmistunut maantie 170 varteen Koskenkylän kylältä 5 km päähän metsän keskelle asutuksesta vapaalle vyöhykkeelle vuonna 1963. Koulun sijaintipaikka ei ollut aikanaan vanhempien ja oppilaiden valinta vaan pitäjän yhteisön pakottama. Koulua on laajennettu 1985 ja 1990.

Koulun tila kapasiteetti mahdollistaa 70 oppilaan sujuvan opetuksen. Nykyisin koulussa on vajaa 100 oppilasta ja olemassa olevien tilastojen sekä ennusteiden mukaan oppilasmäärä tulee kasvamaan tulevina vuosina voimakkaasti. Koululla on käytössään jokainen epäkäytännöllinen neliö mitä rakennuksesta löytyy.

Väitteet koulurakennuksen erinomaisesta tilasta ovat asiattomia. Koulu on hyvässä kunnossa kun sitä verrataan Loviisan muihin koulu tiloihin, mutta se ei ole lähelläkään erinomaista. Ongelmia on syntynyt vuosien varrella kiinteistön huollon ja kunnostuksen puutteesta, myös sisäilmaongelmia. Koulutilat eivät tänä päivänä taivu opetussuunnitelmien kaikkien osien toteuttamiseen.

Tuleva kouluverkkoselvityskään ei poista sitä tosi asiaa, että Loviisan väkiluvulta suurempaan asutus taajamaan kuuluvassa Koskenkylässä, tulee aina sijaitsemaan koulurakennukset.

Lapselle oma pää-äidinkielen oppiminen, niin luetun kuin kirjallisen muodon, on haastavaa eikä ole laisinkaan tavallista esikoulun jälkeen sijoittaa lasta toisen kielen kouluun. Se on suorastaan epätavallista. Missään nimessä ei voida laskea lasten sijoittuvan kieltä vaihtamalla mahdollisesti oppilas lukumäärältään pienempään kouluun ja ratkaista tila ongelmat näin.

Pernajan kunnanvaltuuston (vuonna 2003) äänestäjien rauhoittamiseksi kirjatun lausekkeen mukaan uusi Koskenkylän koulu rakennetaan kyläkeskukseen pikinmiten silloin anotun valtion avustuksen turvin (valmis 2007). Päättäjiltä kuitenkin ”unohtui” kertoa ettei valtio myönnä avustuksia koulujen siirtoihin kun koulu on ahdas, epäkäytännöllinen ja väärässä paikassa. Valtuustolle tuotiin esille myös muita rahoitusmalleja, joilla rakentaminen olisi voitu toteuttaa, mutta valtuusto oli haluton kuuntelemaan eikä tahtotilaa koulun rakentamiseen oikeasti ollut.

Kysymys kuuluu tullaanko uuden Koskenkylän koulun kohdalla miettimään myös muita rahoitusmalleja tai sidotaanko se jälleen valtionapuun?

Hankesuunnitteluvaihe ei vielä lupaa uutta Koskenkylän koulua. Hankesuunnitteluvaihe on ennen varsinaisen rakennussuunnittelun aloittamista ainoastaan hankkeen toteuttamistarpeiden ja –vaihtoehtojen selvittämistä laajuuden, laadun ja aikataulun osalta. Vasta tämän jälkeen tehdään investointipäätös.

Saammeko todistaa päivää, jossa investointipäätös Loviisassa nuijitaan ja ensinmäinen kolahdus uuden koulun rakennustyömaalla tapahtuu?

0 kommenttia: