tiistai, joulukuu 13, 2011

Syrjintää?

Kuntalaisten samanarvoisuuden ja hyvän elämän puolesta on noustava taisteluun!

Loviisan kaupungin koulukuljetukset eivät edelleenkään tuota jokaiselle kunnan lapselle samanarvoisia palveluja.

Kaupungin hallintosäännöistä ja koulukuljetusperiaatteista huolimatta koulut toimivat täysin omavaltaisesti omilla säännöillään arkikäytännön poiketessa täysin toisistaan.

Vuosikymmenet sekä virheet eivät ole vieläkään opettaneet lain noudattamiseen, ei vuosi 2008, 2009, ei 2010, eikä syksy 2011.

Kylämme kaksi koulua toimivat tälläkin hetkellä näin:

Ensimmäinen koulu on jakanut kaikille koulukuljetukseen oikeuttaville oppilailleen koulun päätöksellä koulukuljetuksen ainoastaan koulutaksilla, pihapiireistä koulun pihalle ja takaisin pihapiireihin.

Toinen koulu on jakanut oppilaat kulkemaan koulumatkansa pääsääntöisesti linja-autolla, mutta syksystä 2011 seututietä ylittäessä jopa koulutaksilla, kuljetusoikeutetut oppilaat siirtyvät suurelta alueelta yhdelle kuljetuskeräys- ja jättöpisteelle, josta kotiin saattaa olla jopa 5 km saakka.

Kysymys oikeudenmukaisuudesta ja pyrkimys avoimeen keskusteluun siitä miksi lapset eivät ole oikeutettuja samanlaisiin palveluihin vaiennetaan. Rehellisyys on kadonnut liturgiaan.

Hiljaisuus ja puuttumattomuus niin päättäjiltä kuin kuntalaisilta epäkunnioittavaan jatkumoon lasten kustannuksella tukee kuvaa, että yhteisö sallisi syrjinnän, raja-aitojen rakentamisen ja erikokoiset palapelin palaset asukkaille.

Sivistyksen kuuluu yhteisen hyvän luominen kaikille ja kun tämä puuttuu murennamme joka päivä kaupungimme perustuksia.

0 kommenttia: