Motiivina raha?

Loviisan kaupunginhallitus käsittelee 27.2 esitystä, jossa kaupungin keskustenjohtajien ja satamajohtajan tehtäväkohtaisia palkkoja korotetaan, sillä kahden vuoden aikana johtajien palkkoihin ovat kohdistuneet pelkästään yleiskorotukset ja järjestelyvaraerät. Korotuksen oikeutukseen vedotaan myös viitaten muiden kaupunkien johtajien palkkatasoon. Korotukset ovat tehtävästä riippuen 200-400 euroa kuukaudessa.

Asialla on kaksi puolta. Kumpi puoli kallistuu vaa-assa eniten. Hallituksen miettiessä maaliskuun aikana julkisen sektorin säästötalkoita tulisi kuntien toimien kuvata samaa linjaa. Kulut kuriin – esimerkiksi palkkamenojen nousun hillinnällä. Eikö hallinnon huipun kuulu osallistua talkoisiin?

Tulevat kuntaliitokset eivät puolla johtajien palkankorotuksia. Kuntien yhteen liittyessä kenenkään palkkaa ei voida alentaa vaikka tehtävänkuva kevenisi ja tämä tuo lisää taloudellista taakkaa uudelle kunnalle: huimalla henkilöstömäärällä, pitkällä irtisanomissuojalla ja johtajien palkkojen yhtenäistämisellä. Tulisiko tästä tuntea jonkinlaista vastuuta? Kateellisuus naapurin tuloista ei ole hyvä peruste. Kotkassa on noin 55 000 ja Porvoossa noin 49 000 asukasta kuin Loviisassa vain noin 16 000.

Loviisa elää taloudellisesti tarkan euron aikaa eikä näköpiirissä ole aikaa jossa rahakirstun pohja peittyisi euroilla. Kuntalaisten peruspalveluiden riittävyys on jokapäiväinen huoli. Maltillisuus rahankäytössä on kaiken a ja o. Niin pienissä kuin suurissa asioissa.

Toki hyvä johtaja ansaitsee palkkansa esimiehenä luotsatessaan kaupunkia järkevästi sosiaalisen ja materiaalisen tulosvastuun kantajana. Voivatko kaupunkimme johtajat aukottomasti todistaa kykenevänsä toimimaan esimiehinä? Eikö heillä ole siihen tietynlainen velvollisuuskin kuntalaisten maksaessa viime kädessä heidän palkkansa. Liian usein kuitenkin kentällä tapahtuu jotain aivan muuta mihin johtajamme eivät ilmeisesti kykene ja osaa puuttua … Huomioitavaa on se ettei esimerkiksi menestyvässä yritysmaailmassa kannustamiseen tarvita aina rahaa ja sirkushuveja motivaatioksi hyviin suorituksiin.

Palkansaaja joustaa, hyväksyy jopa palkanalennukset, ei vaadi korotuksia jne. Loviisan ja maan parhaaksi olisi johtajien tässä maassa lopultakin näytettävä toteen ettei ahneus aja heitä eteenpäin vaan aivan muut motiivit. Suomen perusta ei voi maata ahneudessa Palkansaaja saa ja joutuu tyytymään pelkkiin yleiskorotuksiin.

Johtaja voi nauttia suurempaa palkkaa, kun hän toimillaan takaa asioiden sujuvuuden ja tuottaa yritykselle ja tässä tapauksessa kaupungille selvästi tasapainoa, menestystä ja tuloja toimillaan. Kun taloudellinen aika ei suosi tätä tai johtajilla ei ole mustaa valkoisella osaamisestaan on liiallinen ahneus palkkaan hyvin kyseenalaista jopa tuomittavaa.

Entä jos johtajien palkat käytetäänkin alaisten hyvinvoinnin ja työn jaksamisen tukemiseen? Tällöin johtajien henkinen taakka kevenisi, kun huoli alaisten jaksamisesta helpottuu. Hyvä esimerkki tästä olisi koulujen opettajien, sosiaali- ja teknisentoimen tai terveyskeskus henkilöstön fyysisen ja henkisen jaksamisen turvaaminen.

Uusi Loviisa on ollut kaksi vuotta koossa ja mm. opettajien jaksamisesta ei näytä kukaan olevan kiinnostunut. Oppilasmassa velloo ja opettaminen on entistä vaikeampaa. Johtajien palkankorotukset voitaisiin käyttää kaupungin hyvinvointikoordinaattorin jalkauttamiseen jokaiseen kouluun keskustelemaan ja tukemaan opettajia, mitä vielä ei ole tapahtunut.

Asiaa voi ajatella monesta näkökulmasta. Loppu tulemana taitaa löytyä enemmän palkkojen nykyiseen tasoon puoltavia argumenttejä kuin nostoon.

Järjettömiä vaatimuksia

Jälkiteollisen ajan kuvaan kuuluu talouden vähäisempi kasvu. Pysähtyneisyys kiihkeiden vuosikymmenten jälkeen. Se on luonnollista eikä näin ollen vaadi taisteluhuutoja aikaa muuksi muuttamaan.

Kasvun ihannointi, suoraan sanoen palvonta, tuntuu nykypäivänä vanhanaikaiselta ajattelutavalta. Vaade jatkuvaan kasvuun, enemmän ja vielä enemmän, on utopistinen, hallusinaatiota ikuisesta kasvun mahdollisuudesta porras portaalta ylöspäin.

Kansa ymmärtää, tälläkin hetkellä suurin osa, ettei jatkuva taloudellinen kasvu ole tervettä, ei ihmisille eikä maapallolle. Nyt on aika ottaa vastuuta, tehdä järkeenkäypää ja tasaista elinkeino- ja hyvinvointikäytännettä.

Emme voi yksinkertaisesti vaatia lisää. Kohtuus kaikessa, kuten sanonta kertoo. Kohtuus palveluissa, tuotannossa, määrissä, aivan kaikessa. Tänä päivänä järjen ja kohtuuden on kohdattava aikalaisemme. Siihen ei tarvita ideologisia suuntauksia tai muotivirtoja, vaan ihmisyyttä, ihmisenä yhteisössä, liittyvää viisautta, ymmärrystä, että jossakin vaiheessa on hiljennettävä ennen kuin hillittömyys purkautuu ja tuhoaa täysin inhimillisyyden, oikeuden olla täällä, käyttää maapalloa hyväkseen.

Selvä ei järjettömälle talouskasvulle ei tarkoita laiskotteluun ryhtymistä. Jokaisen velvollisuus on tehdä itselleen ja yhteisölleen työtä, työtä leipänsä eteen, kaikkien hyväksi, yhteiskunnan hyväksi. Riittää kun tarpeellinen on ympärillä, ihmisillä hyvä olla, joten on järjetöntä kurkottaa äärettömyyksiin vain taloudellisen kasvun hokemalla ja ihannoinnilla, rikkoa sekä hyvinvointi ja elinympäristö.

Meillä on oikeus todeta että hyvä olo tarkoittaa lämmintä perusateriaa eikä kaviaaria ja kylmä maito on parempaa kuin shampanja. Näin myös maamme talouden hoidossa.

Vastuu ja moraali

Eilisen päivän Loviisan sanomien artikkeli antaa aihetta pohtia julkisen vallan lain säädäntöä. Koulumatkoilla lasten oikeus koskemattomuuteen ja turvallisuuteen on laissa jätetty maallikon silmin puolinaiseksi.

Koskenkylän koulussa noudatetaan KiVa Koulu- kiusaamisen vastaista toimenpide ohjelmaa. Mutta, lain kirjainta noudatettaessa, lapset ovat koulumatkoilla tämän ohjelman ulkopuolella.

Vastuu lasten turvallisuudesta kuin kasvatuksesta siirtyy koulumatkoilla liikennevälineessä liikennöitsijän vastuulle toisin sanoen linja-auton kuljettajalle.

Linja-auton kuljettajan koulutus vastaa ajoneuvon kuljettamista ei lasten pedagogista kasvatusta. Onko lainsäätäjällä ollut hullunkurinen päivä päädyttäessä nykykäytäntöön.

Lasten häiriökäyttäytymiseen ja ilkeyteen puuttuvat aina ensisijaisesti vanhemmat, toissijaisesti koulu ja lopuksi yhteisö, ”kylä” ympärillä.

Lisääntyvään ja rajumpaan ilkeyteen tarvitaan työkaluja ja kaikilla, myös kouluilla, on moraalinen vastuu selvittää kaikki eteen tulevat ongelmat, lasten ja vanhempien kanssa.

Kiusaamista tapahtuu koulumatkoilla viikottain ellei jopa päivittäin. Selvittäjiksi ei voida jättää toisilleen tuntemattomia vanhempia huutelemaan tonttiensa rajoilla mitä tapahtui ja kumman lapsi on oikeassa tahi väärässä.

Yksityisyyden suoja ei edes myönny vanhempien yhteystietojen luovuttamiseen (puhelin, osoite) joten jätetäänkö lapsen silmissä asia selvittämättä ja annetaan signaali ettei mitään ole tehtävissä ja jos haluat selviytyä iske takaisin ja vielä kovempaa.

Koulun vakuutus kattaa lapsen fyysisen vahingon linja-autossa, miksei lainsäätäjä ole valinnut myös henkiseen kipuun koulua aukaisemaan solmut. Koulu on se, jonka tulee hallita ja ratkaista koulukiusaamiset, myös koulumatkoilla taittaa lapsi sen sitten kävellen, linja-autolla tai taksilla.